Spartacus

Spartacus esittely

Williams Interactiven Spartacus on peräti kahden peliruudun jättiläinen, joten voittolinjojakin pelissä on valtaisat määrät. Colosseumin gladiaattoreiden taisteluihin pohjautuva peli ei ole ainoa laatuaan, mutta se on silti sieltä kolossaalisimmasta päästä. Pelissä on yllättäviäkin erikoistoimintoja, joiden avulla myös voittomahdollisuudet paranevat. Muinainen Rooma siis nostaa jälleen päätään kasinomaailmassa näyttävällä tavalla.

Spartacus bonukset ja ilmaiskierrokset

Spartacus on pelattavissa myös ilmaiseksi. Sen demoversio löytyy helposti, ja peliä kannattaakin kokeilla, koska sen perus nettikasinopeli jo poikkeaa todella merkittävästi muista kolikkopeleistä. Voittotaulu kertoo kaiken oleellisen tiedon, mutta parhaiten Spartacus aukeaa pelaamalla, ja opetteluvaihe kannattaa hoitaa alta pois leikkirahalla toimivan kokeiluversion avulla ilman riskiä omien rahojen menettämisestä. Leikkirahalla ei voi kuitenkaan voittaa, joten kun peli on käynyt tutuksi, pelaajan kannattaa tehdä kartoitusta niistä nettikasinoista, joiden valikoimista Spartacus löytyy. Näitä kasinoita on olemassa todella paljon, ja niillä on ankara keskinäinen kilpailu. Uusia pelaajia houkutellaan liittymään kasinolle ilmaiskierrosten ja bonusten avulla. Näiden tervetuliaislahjojen määrissä esiintyy kuitenkin todella paljon vaihtelua riippuen kasinosta, joten kasinobonusten vertailua on hyvä harjoittaa. Liittyminen kannattaa suorittaa sinne mistä saa parhaat ja runsaimmat bonukset, koska bonusten ansiosta pelaamista varten sijoitettava raha voi kasvaa monta kertaa suuremmaksi.

Ilmaiskierroksia voi saada kasinoilta myös ilman, että pelaajan tarvitsee tallettaa mitään. Pelkällä rekisteröitymisellä pääsee siis hyvään alkuun pelaamisessa. Ilmaiskierrokset on tarkoitettu käytettäviksi vain tiettyihin, kasinon ennalta määräämiin peleihin, mutta niillä saatuja voittoja voi käyttää myös pelaamalla kasinon muita pelejä. Talletusbonus on näistä eduista kuitenkin se arvokkaampi, eikä sen käyttöön liity rajoituksia pelien suhteen. Pelaaja saa bonuksen käyttöönsä heti kun ensimmäinen talletus on suoritettu, ja joiltain kasinoilta voi saada bonuksen myös seuraaville talletuksille. Bonuksilla ja ilmaiskierroksilla saadut voitot on lähes poikkeuksetta kierrätettävä kasinolla. Jokaisella kasinolla on omat käytäntönsä koskien voittojen kierrättämistä, ja kierrätysvaatimuksista löytyy tietoa jokaisen kasinon omista säännöistä.

Pelaaminen

Spartacus sisältää kaksi peliruutua, joista toisessa on symboleja neljällä rivillä, ja toisessa peräti kahdellatoista. Kiekkoja kummallakin peliruudulla on viisi, ja voittolinjoja on yhteensä sata. Pelin panostaminen tapahtuu täysin portaattomasti, ja kahta linjaa kohden panoksen voi asettaa 0,01 – 5,00 kolikon välille. Pikkuvoittoja peli antaa kolmen samanlaisen symbolin osuessa aktiiviselle voittolinjalle. Mitä enemmän samanlaisten symbolien yhdistelmiä voittolinjoille pysähtyy, sitä suurempia voittoja pelistä saa. Pelin voittosymboleina nähdään korttipakan maat ruutu, hertta, pata, sekä risti. Lisäksi kiekoilla on muun muassa Rooman valtakuntaan liittyviä kuvia gladiaattoreiden varusteista. Voittomahdollisuuksia parantavat Wildit, sekä Scatterit, joiden avulla pelaajan on mahdollista päästä ilmaiskierroksille.

Spartacus

Wildeja pyörii kummankin peliruudun ensimmäisellä, kolmannella, ja viidennellä kiekolla. Ne korvaavat jokaisen perussymbolin, ja Wildit ilmestyvät niin, että ne voivat kattaa jopa kokonaisen kiekon. Jos Wild ilmestyy pelin ensimmäiselle ruudulle niin, että se kattaa kokonaisen kiekon, se siirtyy myös samaan kohtaan isommalle ruudulle.

Colosseum-symboleilla pelaaja pääsee ilmaiskierroksille. Symbolit toimivat Scattereiden tavoin, eli ne voivat ilmestyä mihin tahansa kohdalle peliruutua. Kolme symmbolia antaa kahdeksan ilmaiskierrosta, neljällä symbolilla kierroksia saa kaksitoista, ja viidellä symbolilla pelaaja saa kaksikymmentä ilmaiskierrosta. Nudge Wilds-toiminto on aktiivisena ilmaiskierroksilla. Tämä tarkoittaa, että jos voitto on Wildien avulla lähellä, Wildit liikahtavat niin, että pelaaja saa voiton. Kierrosten lisäksi pelaaja palkitaan tietyllä ylimääräisellä voittosummalla riippuen Scattereiden määrästä ruudulla. Erillistä bonuspeliä Spartacus ei sisällä. Pelistä ei myöskään voi voittaa progressiivista jättipottia. Muita voittoja peli jakaa sen sijaan anteliaammin.

Mobiilissa

Parhaimman pelikokemuksen Spartacus tarjoaa, jos sitä pelataan tietokoneen selaimessa. Pelistä ei nimittäin ole olemassa mobiiliversiota erikseen, eikä ole mitään takeita että sellaista olisi edes tulossa. Mobiililaitteista on tullut erittäin yleisiä myös pelaajien keskuudessa, joten myös mobiilipelien kysyntä on kokenut rajusti kasvua. Pelifirmat tekevät parhaansa pysyäkseen kehityksessä mukana, ja ne julkaisevat tuotoksistaan myös kevyempiä ja pienemmälle näytölle sopivampia versioita. Mobiilipelejä ilmestyy perinteisten nettikasinoiden vierelle nousseilla mobiilikasinoilla. Lisäksi peleistä julkaistaan monesti myös mobiilisovellus, jonka pelaaja voi asentaa itse suoraan omalle laitteelleen.

Spartacusin palautusprosentti on ainoastaan 92. Luku on poikkeuksellisen matala, jos verrataan muihin netissä pelattaviin kolikkopeleihin. Pelin voittomahdollisuudetkaan eivät näin ollen ole niin hyvät kuin muissa peleissä. Palautusprosentilla mitataan se osuus pelaajien sijoittamista rahoista, jonka peli maksaa voittoina takaisin pelaajille. Mitä korkeampi lukema on, sitä enemmän peli antaa rahaa ulos. Voitot jakaantuvat pelaajien kesken kuitenkin sattumanvaraisesti, joten voittojen saamiseen vaikuttaa ennen kaikkea pelionni. Palautusprosentti perustuu tuhansiin pyöräytyksiin ja pitkällä ajanjaksolla tapahtuvaan pelaamiseen. Yksittäisten kierrosten tai lyhyiden pelituokioiden voittomahdollisuuksia ei voi arvioida pelkän palautusprosentin perusteella.

Spartacus yhteenveto

Spartacus kannattaa opetella kaikessa rauhassa pelaamalla sen demoversiota, koska peli ei ole millään tapaa samanlainen kuin muut kolikkopelit. Suurimpien kasinobonusten etsiminen voi olla työlästä, mutta se kannattaa, koska bonuksista muodostuu lopulta erittäin suuri osa lopullista pelikassaa. Oman rahan sijoittamista varten luodaan budjetti, jonka puitteissa uhkapelejä myös pelataan. Kasinolle ei saa sijoittaa yhtään enempää kuin on vara hävitä, sillä muuten pelaamisesta voi ennemmin tai myöhemmin seurata ongelmia.

Panoksen voi Spartacusissa säätää täysin portaattomasti, joten panoksen valintaan on syytä käyttää harkintaa. Pelaamisesta saa nauttia pidempään jos panos maltetaan pitää matalalla, mutta tällöin voitot ovat luonnollisesti pienempiä. Suuriin voittoihin on mahdollisuus päästä, mutta silloin myös panoksen on oltava korkeampi. Tämä tarkoittaa myös riskien kasvamista, ja peli voi myös viedä kaiken lyhyessä ajassa, jos onnea ei ole matkassa.

Spartacus ei aiheensa puolesta ole todellakaan mikään uutuus tai mitenkään ainutlaatuinen. Kasinopleien kirjosta löytyy Rooman valtakuntaan sijoittuvia pelejä todella paljon, joskin Spartacus on ehdottomasti yksi suurimmista. Voittolinjojen määrä, kaksi peliruutua, kolossaaliset gladiaattorisymbolit, ja koko kiekon kattavat Wildien pinot tekevät pelin toiminnasta kuitenkin kohtalaisen uniikkia. Grafiikka pelissä on ihan hyvää, mutta äänimaailma tuntuu todella etäiseltä teemaan nähden. Alhainen palautusprosentti kuitenkin hieman latistaa pelin suuruutta, mutta siitäkin huolimatta kyseessä on sen luokan jättiläinen, että peliä kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa.